#treeniruokaa 19. päivä

Perjantai 7.11.2014 klo 20:00 - Marko

Kanasoppa meidän perheen tapaan tehdään arkipäivän kiireessä osapuilleen näin.

1 pussillinen keittojuures-peruna pakastesekoitusta, jotta ei tarvitse aikaavievästi pestä, pilkkoa ja kuoria yhtään mitään.

600 g naturel broilerin filesuikaleita. Ei siis mitää valmiiksi marinoituja jämämössöjä.

1 kpl punainen paprika, joka saa olla luomua tai läheltä haettua, ihan kuin haluaa. Mutta tavallinen espanjalainen halpapaprikakin käy lähiprismasta haettuna. Sellainen valmiiksi muoviin pakattu.

150 g pippurimaustettua tuorejuustoa antamaan makua. Voi olla kevyttäkin jos niin tykkää.

2 dl ruokakermaa, sellaista kanaruoalle valmiiksi maustettua täyttä tavaraa. Vältä vähärasvaisia kasvirasvasekoitteita. Tässäkin kyllä valitettavasti on jo mukana maissitärkkelystä saosteena, mutta menettelee tässä tapauksessa.

Reilulla ranteella curryjauhaetta, valkosipulirouhetta ja 2 kpl vähäsuolaisia kanaliemikuutioita (ilman natriumglutamaattia koska sen väitetään aiheuttavan ylivilkkautta ja kukapa sitä kaipaisi kaamosmasennuksen ollessa in).

Epämääräinen nippu spagettia, siis sen verran kun nyt pussinpohjalla sattuu olemaan. Nuudelitkin varmasti käy tai mikä tahansa pasta mitä kaapissa sattuu olemaan.

Ja valmistus on helppoa, eikä kestä kauaa.

Tyhjennä pakastevihannekset kattilaan, laske vettä kraanasta päälle niin jotta kasvikset hyvin peittyy, laita pari liemikuutiota sekaan ja pistä hellille kiehumaan. Kiehumista odotellessa kypsennä kanasuikaleet paistinpannulla ja sekoita samalla suikkujen joukkoon reilusti currya ja ropaus valkosipulirouhetta oman maun mukaan.

Ja kun odottelet että kanat palavat pannulla ja kasvikset kiehuvat kattilassa, niin pilko joutessas se paprika (kannatta pestä ja poistaa siemenet sisältä).

Pätki spagetit kiehuvan keitoksen joukkoon ja yhdistä sekaan samaan kattilaan myös kanat ja paprikat.

Kun vihannekset ja pasta on kypsää lisää kattilaan tuorejuusto ja kerma. Sekoita, kiehauta, kopauta reunaan ja ruoka on valmista nautittavaksi. Syö suoraan kattilasta tai kauho lautaselle. Nauti hyvässä seurassa tai syö television äärellä iltapalana.

Ateria sisältää paljon rasvaa ja hiilareita, joten tällä saa mukavasti korvattua kovalla treenillä poltetut kalorit. Lisäksi tämä on "semi-feikki" kasvisruokaa koska ei sisällä punaista lihaa.

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: ruoka, nälkä, luomu, arki, koti, sopat, kasvisruoka