# Pikakotipizzaa

Lauantai 16.4.2016 klo 20:52 - Wilkkis

Näin syntyy iltapala nopeasti, vaivattomasti ja ennen kaikkea helposti.

Pohja tehdään ensin

2 dl vettä
1 tl sokeria
1 tl suolaa
1 pss kuivahiivaa
4 dl vehnäjauhoja
0,5 dl ruokaöljyä

Sekoita lämpöiseen (+40C) veteen sokeri, kuivahiiva, suola ja 1 dl jauhoja. Sekoita tasaiseksi massaksi vispilällä. Lisää joukkoon kaikki muut ja sekoita taikinaksi puulastalla. Tärkeää sen jälkeen: Anna taikinan kohota rauhassa ainakin 30 min. Älä hötkyile.

Valmistetaan täyteaineet odotellessa pohjan kohoamista

400 g jauhelihaa
1 vihreä paprika
mustapippuria
timjamia
suolaa
chilijauhetta
oreganoa

Ruskista jauheliha pannulla, pilko se vanha vihreä paprika jääkaapin perältä mukaan pannulle kuumenemaan, mausta seos rohkealla määrällä mausteita, joita voit käytännössä vaihdella ja muutella oman mielen mukaisesti. Sammuta levy. Laita uuni kuumenamaan 200 asteelle.

Ota jääkapista salaatinvalmistuksesta jääneet 1,5 rasiallista minitomaatteja. Nouki ruttuset sivuun ja pilko loput kolmeen osaan jokainen. Nättejä pieniä kiekkoja siis.

jonkun verran tomaattipyrettä
jonkun verran tomaattiketsuppia
150 g parmesaanijuustoa

Valmista pizza

Kauli taikinasta uunipellin kokoinen levy. Anna jälleen pojataikinan levätä ja kohota 15 minuuttia pellillä. Älä edelleenkään hätäile. Levitä pohjalle reilusti pyrettä, nuukailematta ketsuppia, koko jauhelihaseos ja viimeiseksi tomaattirinkulat. Raasta edelliseltä viikolta avokadopastasta jäänyt parmesaanijuusto kaiken päälle tasaiseksi kerrokseksi. Mikä tahansa juusto varmasti käy myös tilalle. Sillä ei oikeasti ole mitään merkitystä mitä juustoa laittaa, muuten kuin hifisteille.

Paista pizzaa 200 asteessa noin 15 - 17 minuuttia.

Syö heti kuumana, älä säilyttele.

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: pizza, ruoka, herkku, uuni, kiire, koti, nälkä

#Voffeleita

Perjantai 26.2.2016 klo 17:07 - Willkis

Maailman parhaat ja rapeat vohvelit syntyvät yksinkertaisella ja mutkattomalla reseptillä

Gluteeniton Vohveli Taikina

4 dl rasvatonta laktoositonta maitoa
1 dl kylmää vettä raanasta
4 dl Sunnuntai Gluteenitonta jauhoseosta
2 tl leivinjauhetta
½ tl suolaa
3 kpl kananmunia
50 g juoksevaa rypsiöljyvalmistetta, flora tai joku. Varmaan toimii mikä tahansa rasva sulatettuna. Ei ruokaöljy kuitenkaans.

Mittaa maito, vesi, jauhot, suola ja leivinpulveri kippoon ja sekoita hyvin vatkaimella sekaisin. Lisää kananmunat ja rasva sekaan. Sekoita tasaseksi. Taikina jää melko paksuksi, koostumukseltaan lähinnä kakkutaikinaa muistuttavaksi massaksi. Anna seoksen lepäillä rauhassa vartin verran ennen paistamista.

Paista vohveliraudalla.

rauta.jpg

Meidän anopilta saadulla krups vohveliraudalla lämpötila-asteikosta valitaan numero 4 ja paistoaika on tasan 3 minuuttia per vohveli. Ei yhtään vähempää, eikä sekunttiakaan enempää. Äläkä lotraa sen paistorasvan kanssa. Maltillisesti sekä rasvaa, että taikinaa kerrallaan paistumaan.

Syödään pois välittömästi. Käytännössä ovat parhaita suoraan laitteesta lautaselle menetelmällä. 

Kuvia ei tullut otettua, mutta sanon jotta "Nam!".

Seuraavaksi kokeillaan tehdä niitä korvapuusteja samalla laitteella :)

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: vohvelit, gluteeniton, herkku, ruoka, 80-luku