Blogin arkisto



Siirry arkistosivulle »

Uusimmat kirjoitukset

Pellot pakettiin ja kesälomalle facebookista

Sunnuntai 23.5.2010 klo 16:33 - Marko


facebook.jpg

Jatkuva peltojen kyntäminen, kylväminen ja sadon korjaaminen tuntui aluksi mukavalta pikku puuhalta. Noin kuukausi sitten lopetin kuitenkin mokoman touhun, kun huomasin sen vievän vain päivittäin enemmän ja enemmän aikaa ilman että siitä tosiasiassa sain itselleni yhtään mitään. Se vain vei aikaa.

Viikko sitten lopetin twitterin käytön ja facebook profiilini päivittämisen kokonaan ja päätin kokeilla viettää kesän ilman naamakirjaa. Aiemmin päivittäinen muiden statuksien lukeminen ja omista askareistani muille kertominen tuntui luontevalta toiminnalta. Johan siellä naamakirjassa tuli vietettyä muutama vuosi hyvinkin aktiivisena käyttäjänä, mutta saapuva kesä ja aurinko saivat ajattelemaan kuitenkin josko senkin ajan voisi viettää jotenkin ihan muuten

Aiemmin turhauduin jo facebookissa oleviin turhanpäiväisiin kyselyihin ja testeihin. Blokkasin mokomat sitä mukaa pois näkyvistä kun niitä uutisvirtaan ilmestyi. Silti päivittäin sinne ilmestyi aina uusia ja uusia turhaakin turhempia "mikä kivi olet?" kyselyitä. Kyselyjen ja testien lisäksi jatkuva mitä turhemmista ryhmistä "tykkääminen" ja "fanittaminen" ei ole koskaan ollut omasta mielestäni järin tarpeellista puuhaa. On mulle ihan yks lysti ajaako Risto muovitraktorilla Kuusamosta Helsinkiin jos satatuhatta ihmistä fanittaa samaa ryhmää.

Muutaman kerran olen sortunut ja löytänyt itseni lurkkimasta mitä muut sinne kirjoittelevat, mutta siitäkin tavasta uskon pääseväni vähitellen eroon. Kaipuu facebookiin on kyllä olemassa, mutta kun mietin miksi ihan oikeasti siellä vielä aikaani viettäisin on päätös tuntunut oikealta ratkaisulta.

Voiko ilman facebookia sitten nykypäivänä elää? Suljinko itseni facebookista poistuessa ulos myös muilta ihmisiltä? Ainakin vaikuttaa siltä, että kaikki kohta käyttävät facebookia ja sieltä poissaoleviin ihmisiin on jopa vaikea pitää yhteyttä. Onneksi on kuitenkin edelleen olemassa puhelin ja ainahan voi vaikka poiketa käymään jos asiaa ilmaantuu.

Luultavasti syksyn tuodessa pimeät illat tullessaan voi olla vaikeampaa pysytellä poissa naamakirjasta, mutta aika näyttää riittääkö yksi kesän poissaolo viemään kaikki vieroitusoireet ja kaipauksen mennessään. Ehkä tilalle tulee jotain muuta.

Kenties jotain oikeaa elämää?

Avainsanat: facebook, sosiaalinen media, twitter, farmville


Kommentit

18.8.2011 16:47  cheap jordans

retro jordans
Casey Anthony, 25, is accused of killing her 2-year-old daughter in the summer of 2008. She could face the death death
retro jordans

19.8.2011 4:32  cheap designer handbags

reached an all-time peak usage milestone late Wednesday, while ISO ISO ralph lauren ISO New England ? which covers six states from Connecticut Maine -- forecasts that demand Saturday will peak at 27,350 27,350 designer handbags for cheap 27,350 megawatts, putting it in the top 10 of usage rolling blackouts have already begun in the Detroit area.The worst worst cheap designer shoes worst day for the heat index is yet to come the East Coast and the Mid-Atlantic region -- from North North ralph lauren outlet online North Carolina to New York -- where heat index values exceed 115 degrees.Half of the country is under a heat heat polo ralph lauren shirts heat advisory, although the East Coast might have a slight in the not-too-distant future.Heat Relief on Its Way?According to senior senior discount designer handbags senior forecaster Michael Eckerdt at the National Weather Service, the degree temperatures might take a dip later this weekend.There is is
cheap designer sunglasses


Kommentoi kirjoitusta

Kommentti:*

Nimi:*

Kotisivun osoite:

Sähköpostiosoite:

Lähetä tulevat kommentit sähköpostiini: