Vasemmistoliitto
Punajuuri
Turistin blogi
Huonot jutut, hyvä ruoka
EväsojaKeskiviikko 29.4.2009 klo 15:13 - Marko Ensin pidetään meteliä kuinka kunta ei Tervakoskelle kaavoita tarpeeksi uusia tontteja ja sitten kun niin tehdään, pelataan koko homma nurin ajamalla räikeästi yhden ihmisen etua. Eihän tämän kaltaisella päätöksenteolla ole mitään tekemistä yhteisten asioiden hoitamisen kanssa. Uutena valtuutettuna kummaksun erityisesti asiaa aiemmin valmistelleiden valtuutettujen viime hetken takinkääntöä ryhmäpaineen alla. Tämäkö on tuleva tapa toteuttaa päätöksentekoa Janakkalassa ja samalla osoitus 24-ryhmän ohjelman toteutuksesta? Ohjelma, josta paljon kuulee huhuja, mutta jota en ainakaan itse toistaiseksi ole huomannut julkaistun missään. |