Blogin arkisto



Siirry arkistosivulle »

Ruokapalveluiden kehittäminen

Sunnuntai 9.11.2008 klo 22:09 - Marko


Ruokapalveluiden kehittämisestä päätetään maanantaina valtuustossa. Mielipiteitä miten ruokapalveluita tulisi tulevaisuudessa kehittää löytyy yhtä paljon, kuin on ihmisiä joiden kanssa siitä keskustelee. Osa puoltaa selvitystyöryhmän näkemystä, osalla on selvitysraportin päätelmistä erillainen mielipide ja sitten on olemassa ryhmä ihmisiä jotka vain periaatteesta vastustavat yhden keittiön malliin siirtymistä.

Kukaan ei kuitenkaan tunnu suoraan kieltävän tosiasiaa, että uusi keittiö todellakin tarvitaan. Suurin kysymys tuntuukin olevan siinä millä periaatteella uusi keittiö tulisi mahdollisesti toimimaan. Osaan argumenteista löytyy vastaukset itse raportin sisältä, osaan kysymyksiä ei ole vielä olemassa täysin valmiita vastauksia.

Selvitysraportti sisältää paljon nykyiseenkin toimintaan apua tuovia kehitysmahdollisuuksia ja ehdotuksia siitä mihin suuntaan toimintaa tulisi jo lyhyellä aikavalillä viedä. Ehkä osa selvitystä kohtaan esitetyistä epäilystä, joissa pelätään nyt raporttiin kirjattujen ehdotusten olevan kiveen hakattuja toimintamalleja jotka tulevaisuudessa väkisin ajetaan käytäntöön, on ihan aiheellista.

Nythän ollaan kuitenkin päättämässä vasta siitä rakennetaanko mahdollisesti yksi uusi koko kuntaa palveleva keittiö vai onko kunnalla varaa tulevaisuudessa osoittaa rahaa nykyisen keittiöverkoston remontointiin ja ylläpitoon. Yhden keittiön mallissa tavoiteltavat säästöt eivät myöskään toteudu nykyisellä tavalla jatkettaessa.

Jos nyt päätetään ettei yhden keittiön malliin tulla siirtymään, on todennäköistä että ruokapalveluiden kehittäminen on mukana vuosittain päätettäessä milloin minkäkin keittiön tarvitsemasta remontista. Nykyisenlaisella hajanaisella ja ilman selkeää suunnitelmallisuutta sisältävällä jatkuvalla pienten osa-alueiden kohentamisella on vaikea kehittää järkevästi tulevaa toimintaa kokonaisuutena mitenkään. Nykyisistä keittiöistä kun ei saa isoillakaan remonteilla toimivia ja tämän päivän vaatimuksia täyttäviä, eikä useamman valmistuskeittiön laitekannan ylläpitäminen ole pitkällä aikavalillä mitään halpaa puuhaa.

Itse toivon päätöksen maanantain valtuustossa kallistuvan puoltamaan yhden keittiön malliin siirtymistä.


Kommentit

1.12.2008 21:04  ilpo

Jos ruoka on hyvää siis maukasta ja ravitsevaa niin yhden keittiön mallissa ei ole vikaa,meillä vain on huonojakin kokemuksia.Ruoka on kuulemma mautonta ,näin valittavat jotkin asiakkaat.


Kommentoi kirjoitusta

Kommentti:*

Nimi:*

Kotisivun osoite:

Sähköpostiosoite:

Lähetä tulevat kommentit sähköpostiini: